lauantai 30. toukokuuta 2015

keväästä kesään, paneelia ja puutarhaa

Kevään aikana ollaan tehty pikku puuhasteluja. Paljon ei olla saatu aikaseksi kaiken kiireen keskellä..jotain pientä.

Jos muistellaan niin kauas kun pääsiäiseen, niiden muutaman lomapyhän aikana saatiin saunaa vähän taas eteenpäin. Saunan takkahuoneen seinä tehtiin ylös asti valmiiksi, joka jäi silloin syksyllä kesken ja saunaan suojasin kasan hirsipaneelia. Saunasuojana olisin halunnut käyttää sauna-naturaa, mutta koska sitä ei kyseisen kaupan valikoimista löytynyt Vesa päätti valita tämän. Ei valittamista. 
Erittäin riittoisaa ja hyvä sävy tuli TVT 5089 EP. 




 Foliopaperoidut seinät iskettiin umpeen. Alimmaiset jätettiin laittamatta, että saa vesieristeet lattianrajaan ja ylimmäiset, että saa katon villotettua helpommin.


Oikeelle yläreunaan pitäisi vielä löytää tai tehdä sopivan mallinen pitkähkö ikkuna.
Siihen saakka saa olla ummessa.

 

Tässä keväällä alotettiin myös saunan laudotus. Lomalaudotukseen päädyttiin kivettömän seinän osalta. Laudat oli hyvä laittaa ja käsitellää muutenki ennen kun loput kivet tulisi paikoilleen. 
Ei tarvitse niin paljon niitä sitten varoa. Yhteistuumin! sahasin lautoja ja Vesa hakkas paikkaansa. Ekan kerroksen valmistuttua tervasin alempaa ja Vesa löi päälle tulevat laudat perässä.

Huom! molemmat ovetki on nyt sovitettu kauhean kiroamisen kanssa paikoilleen!
Pidin pintani vaikka rukoiltiin, että suostuisin johonki muuhun ovimalliin ;)
Siinä ne nyt on, ei paha homma! =p


 Viime vkl laitettiin lisää kiviä seinään. Sovittaminen on haasteellista, 
että tulee siistin näköstä eikä tuu liikaa kolmion mallisia saumoja..
Silmää ärsyttää myös toi paneelireunan suoruus ja toi kuvio mikä reunasta tulee varjona tohon seinään ku aurinko paistaa..Hyi! En tykkää! Ehkä mun silmissä on vikaa ku tommoset häiritsee.
Mut siihenki keksittiin ratkasu. Reunan alle tulee vielä joko suora tai koristeellinen reunalauta/ pattinki..vielä ei oo satavarmaa kumpi.


Viikko sitte saatiin kaivinkonekki kylään pariksi päiväksi.
Se on aina kiva juttu! Hommia riittää enemmän ku ehtii päivissä tekemään ja seuraavaa kertaa taas ootellen!


Lantalan tyhjennyksen lisäksi Vesa muotoili kivipenkkan uudelleen ja lisäsi siihen vähä kiviä rinteestä. Nurmikkoalueen laajennusta varten tasotettiin pohjaa ja kannettiin multakasoja vähän lähemmäs, ettei mun tarvi nurmikkoa tehdessä niin kaukaa kärrätä.
Nurmikko jatketaan nyt kasvimaan reunan vierellä menemään alas pumppukopille asti.

Saunan edusta siivottiin ja tasoteltiin pikkusen siistimmäksi.


Se tärkein syy miksi kaivinkone oli meillä oli kuitenki tämän muurin pohjan/reunan teko.
Suunniteltiin jo kauan sitte, että tehdään talon ja tien väliin korotettu "piha-alue" koska siinä semmonen on aina ollutki tosin ilman muuria joka sen ympärille haluttiin.


Pohjat laaseroitiin ja tasotettiin suoriksi ja vanhoja betonipaaluja kasattiin reunaksi 


ja nämä tiilet.. (niitä on pojat eurojen kuvat silmissä saanu puhdistella lavoille valmiiksi..
nyt innostus tainnu kyllä jo lopahtaa) ois tarkotus muurata muuriksi paalujen ulkopuolelle ja kerros vielä paalun päälle, että näyttäis tiilimuurilta. 
Betonipaalut vaan, että muuri kestäis paremmin maapaineen kun nurmialue tulee sisään.


Kesä on ihanaa aikaa..


saan päivittäin mitä ihanimpia kukkakimppuja ja timantteja (sepeliä)!
pääasiassa lemmikkejä ja voikukkia.

Mummolassa sitte kerätään ihan kukkapenkistä,
 ku kotona ei ole vielä semmosia kukkia mitä ei saisi repiä! 
vaikeehan sitä on pienimmän muistaa vaikka 100 kertaa sanotaanki =)


ilonen oon myös siitä, että kaikki viimekesän aidat on lähteny hyvin kasvamaan!
norjanangervoissa on ihania isoja kukkarimpsuja ja sireenitki mitkä siirrettiin sillon kauheella helteellä ylisuurina, lähti ihme kyllä! juhannusruusut myös lantalan takana.


 mansikat kukkii ja omenapuut.. ja marjapuskat taitaa antaa ennätyssadon tänäkesänä!


ja meillä on tänä keväänä ollu nurmikkoki ei pelkkää rapapihaa niinku vuosi sitte!
Ihanaa!


Onni on ihana rakas perhe ja oma koti!

perjantai 22. toukokuuta 2015

maalarin opinvuodet pikakelauksena


Kesä on koittanu ja viikon verran ollaan nyt jo lomailtu!

Viime keskiviikkona 13. päivä sain viimeisen koristemaalausnäyttötyön tehtyä, kasasin pakin ja työvaatteet autoon ja palautin pukukaapin avaimet. Yksi sivu elämästä käännetty ja ties kuinka monta vielä kaantämättä. Näille sivuille uskon kuitenki vielä palaavani useammat kerrat! =)

Nää kaksi vuotta maalariksi opiskellen on mennyt ihan ennätys nopeasti. 
Se mistä tykkää ei selvästi tunnu työltä, eikä niinkään rankalta pänttäämiseltäkään.
Ensimmäisen vuoden kävin ennen yhtään lasta (jonka helppoutta osaa nyt suuresti arvostaa) ja keskeytin koulun sen vuoden jälkeen viideksi vuodeksi. Kunnes taas viime syksynä palasin koulunpenkille jatkamaan toisen vuoden merkeissä.

Nykyäänhän maalaripuolelle Saloon on pääsykokeet. Silloin vuonna 2008 kun alotin niitä ei vielä ollut eli helpolla pääsin sisälle ;) Kahden vuoden aikana on tullut opittua vaikka mitä. 
Jotku asiat paremmin ja jotku ei ihan niin hyvin.

Ensimmäinen vuosi käynnistyi oman pakin pintakäsittelyllä.


Pakki oli maalarin työkaluja varten ja niitä täynnä. 
Sen sai petsata tai maalata minkälaiseksi halusi ja kylkeen tai kanteen tehtiin sabluunamaalaus. Omani petsasin siniseksi ja tein skorppionisabluunan taakse.



Sisällä oleva välilevy tuunattiin myös. 
Hiottiin, maalattiin ja haluamalla fontilla oma nimi..

sabloonalla





 ja käsin siveltimellä




Ensimmäisen vuoden töistä ei enempää todistusaineistoa ole, koska en aatellut näitä koskaan julkaisevani missään =). 
Vuoteen kuitenkin kuului mm. ikkunanpokan kunnostus: kittaus, skrapaus, maalaus ym. , tasotetöitä ja harjotuksia, rajausharjotuksia: erilaisin sinisen sävyin neliöitä ja raitoja, viivotusharjoituksia, sävyjen etsintää, sabluunamaalauksia ja paljon tapetointia ja teoriaa maaleista, välineistä ja rakennusmaalauksesta.


2. vuoden opit keskittyi vahvasti koristemaalauksen ympärille.

Aloitettiin opiskelu tekemällä erilaisia pintoja maalien, tasotteen ja erikois valmisteitten kanssa.
Oli vapaat kädet kokeilla kaikenlaista, sekös oli mukavaa.

Koulun kirjoista sai vinkkejä eri pintojen tekemiseen tai sitten sai vetää hatusta ja testailla.
10 erilaista kokeilua piti olla. Tässä mun versiot niistä:



siveltimellä ristiin eri sävyjä eri kerroksiin, patinointia töppäämällä


kumilastalla vedelty eri sävyjä + lasyyri, rätillä paineltu maalauksen päälle + kultamaali 


luonnonsienitöppäyksenä eri punasen sävyjä + hopea maali yläosassa, väripesu eri sävyillä



krakelointimaalaus, tehosteraidat: tasote + hopeamaali


nahkajäljitelmä: tasote + maali ja pigmentit, hiekkakivimukailu: tasote + maali ja pigmentit


koevedosten ohessa alettiin harjotella marmorimukailua ja ootrausta..


mormoria tehtiin jos jonkinmoista!
osa ihan menettelee ja osa... niiih! ehkei nyt ihan marmoria ole nähnytkään! =)
sen huomasin hyvin, että mitä enemmän niitä teki ja kuvia oikeista kivistä netissä selasi 
niin sitä aidomman näkösiä suonista rupesi tulemaan. Vaatisi vaan paljon paljon harjottelua jos hyväksi haluaisi! Ja niin..yhestäkään ootraustyöstä en ottanukkaan sitte kuvia!
Hauskaa hommaa seki!


Tehtiin vielä ittellemme koristemaalauskansio, johon kaikki em. työt saatiin säilöttyä.

Ekan jakson aikana saatiin myös Ikean lack apupöytä, joka hiottiin ja ruiskumaalattiin halutulla värillä. Ruisku ja mä = mitä siitä sanois = vois sujua paremminki.
Päälle maalasin parin jakson aikana, ruutusuurennetun koristemaalauskuvan.


jaksot vaihtu ja kävin työharjottelussa välissä tekemässä talon purkua, seinien nauhotusta, kittausta, maalausta ja tapetointia, muurin maalausta ym. 

Kouluun taas palattua aloin tehdä dokumentointia vanhasta peiliovesta. Ovesta piti saada alkuperäset sävyt esille ja ylös paperille ja pintaan. Kaiken maalin poiston ja sävyjen etsinnän jälkeen tein öljymaalit oveen ja maalasin sen.


 Minkä värisenä näet tän oven?? heh heh ;)
..mun silmään oli ehkä ennemmin toi oik.puolimmainen.

Oven teon yhteydessä harjottelin pinkopahvittamisen ja liimamaalien teon ja niillä maalaamisen. Siitä innostuin kovasti ja niitä oon saanu tehdä nyt muuallaki koulun lisäksi. Myös päättötyön tein aiheesta, täällä sen työosuus raportoituna. Eiköhän siinä ollu sopivan paljon ja riittävästi siitä pinkopahvista...eteenpäin.

 KIPSITYÖT
kipsimuottien valaminen ja kipsikoristeiden puhdistus ja maalaus


rosetti ja pieniä koristeita oksalakattuna ja maalattuna valmiina kultaukseen



tai siis lyöntimetallilla päällystämiseen



lyöntimetallilla pinnottamista harjoteltiin myös komposiittilevylle jäljennetyn koristekuvion muodossa

 

rajat maalasin siveltimellä oranssilla maalilla ja kehysviivat myös

 

ja koristemaalausharjotus vesiliukosilla öljyväreillä <- just niin!


tämän työn valmistuttua alkoi viiminen työharjottelu ennen viimeistä koitosta, koristemaalausnäyttöä!
Työharjottelussa maalasin kerrostalon rappukäytäviä hyvässä opissa.


Viimisellä viikolla koulua, tein kaiken kattavan näyttötyön.
Marmori kultaus ja osittain koristemaalauskin. Työ tehtiin koulun käytävän seinään.
Marmorimukailu on monivaiheista hommaa. 
Vaiheista voin kertoa lisää joskus jos jotakuta kiinnostaa kokeilla.

Tässä vaiheessa olin ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen.. 


Marmoriin valitsin ihan itellekki uusia värejä ja työtapoja. 
Aattelin, että turha pelata varman päälle ku oon koulussa kumminki oppimassa uusia juttuja.

 


Kuivumista ootellessa tein kylttimaalausta sivutyönä..


seuraavana päivänä jatkoin marmoria öljylaseerauksella..


johon tummempia ja vaaleempia kohtia ja vaaleita suonia pälle.


siveltimellä kehykset ympäri ja miettimään tekstiä ja fonttia..
pian neki löytyi


vuorossa tekstin jäljentäminen seinään, kirjainten kultaus
 ja kultausten reunojen maalaus





vielä jalkalistan maalaus ja se oli sitte siinä



kaipaamaan jään erityisesti näitä koristemaalaustöitä. 
Niitä ois niin mukava vaikka välillä töikseen tehdä, harvemmin vaan vissiinkään semmosia tilauksia tulee..harmi. Tästä on hyvä jatkaa töitä kohti!

ISO KIITOS! Salon amiksen maalauspuolen opettajille kaikesta tiedosta, jonka päivittäin jaatte oppilaillenne! Innostus alaa kohtaan oikeen huokuu teistä! =)

Valmista maalaria tai mitään muutakaan musta ei koskaan taida tulla koska
aina oppii uutta. Nyt perustiedot kuitenkin hallussa aika hyvin.



On kuitenki yksi asia, jota en jää kaipaamaan koulun loputtua..


 näitten spidermanien ja prinsessan repiminen ylös sängystä aamuisin! ;)