lauantai 22. marraskuuta 2014

melkein valmiit karsinat




Oon kironnu talvea koko syksyn mielessäni..sitä pimeyttä ja kylmyyttä ja ainaista talon lämmittämistä..

mutta nyt ku se lumi ja pikkupakkanen vihdoin tuli, mieli kirkastui heti ja lapset viihtyy pihalla aamusta ilta myöhään laskemassa pulkkamäkeä!

Ei tunnu yhtään niin kurjalta enää.

Jatkona edelliseen kirjotukseen..
hevostallin etenemisestä yritän taas pikkusen kertoa.






Ennen varsinaisten karsinoiden kasaamista tehtiin lantaluukut koloihin.

Ajatushan luukuista lähti äitini vanhan tallin hoitohelppoudesta juuriki, koska sinne oli joskus ennen muinoin tämmöset tajuttu rakentaa. Helpottaa kummasti ku jää ylimääräset kottikärryn täytöt, kuskaukset ja tyhjennykset välistä. Enää ei tarvi ku puruja lisätä kottikärryillä kiitos LANTALUUKKUJEN!


Tilattiin Salon paikallisesta AKKsta kehyspellit taivutettuna oikeeseen muotoon, 
lopputulos oli siisti, eikä tilikään tyhjentyny täysin.


 Oven metalliosat ja lukko systeemi tehtiin omassa metallipajassa. 
Laudat tervattiin pintaverhoukseksi ja sen taakse tuli uretaani vähän eristämään ja vaneri. 
Vaneri olisi vielä tarkotus vetää tervalla niin säilyy paremmin ja metalliosat hopeisella vasaralakalla.


Pajassa valmistui myös ikkunoihin kalterit.
Kehykset tehtiin kulmaraudasta ja latta(ts.lättä) ;) raudasta kalteriosat, joiden reunat hiottiin hyvin ettei jäänyt teräviksi. Kaipaisi lakkaa vielä nämäki osat!

Ikkunat ajateltiin kääntää vielä toisinpäin ennen seinien ulkopintojen laittoa, että avautuvat ulospäin. Helpompi pestä ku ei tarvi joka kerta irrottaa kaltereita..jos niitä edes ikinä enää saa noiden pulttausten jälkeen irti seinistä.





 Seiniä varten tehtiin profiilit jotka pultattiin betoniseiniin kiinni, ennen itse seinän kiinnittämistä niihin. Tolppapäähän tehtiin tolpan pyöreää muotoa mukailevat raudat lattaraudasta taivuttaen.
Seinät kasattiin ja liukuovikiskot asennettiin paikoilleen.

Edelleen ovet on vaiheessa. Niistä puuttuu lukkolaitteet ja ohjurit alareunoista, mutta täydessä toiminnassa ovat.

Kolme yksiötä valmiina ja kaksi vielä jossain vaiheessa valmistuu. Niiden kanssa ei pidetä kiirettä. Tällähetkellä ajavat hyvin puruvaraston asemaa.


Lattialla olevat ämpärit ei toimi meijän hepoilla vaan tykkäävät kaataa aina vedet pitkin karsinaa.. täytyy varmaan ostaa kaltereista roikkuvat ämpärit väliaikasesti ennen kun ensi kesänä toivottavasti saadaan kaivettua vesi talliin ja juoma-automaatit otetaan käyttöön. Siihen saakka veden vienti talvisin työllistää aika lailla kottareilla kun kärrätään. 

Mutta jospa vielä puoli vuotta jaksais ku ollaan sitä jaksettu viimeiset 6kin! =)
Onneks on tallin kaadot sentään kohdillaan niin valuu suoraan kaivoon!
 

 Vesipiste, lavuoaari ym. tulee portaiden alle.
Portaita pitkin pääsee jo heinävintille, joka pitäin näinä viikkoina täyttää niillä.
Mietinnässä vielä laittaakko vintin lattiaan reijät karsinoille, että sais suoraan heittää heinät ylhäältä sinne vai miten homman hoitais?!? Sitä täytyy vielä pähkäillä.


Portaat kaipaa vielä pikkusen tervaa ja kalterit lakkaa. 
Jospa joululomalla ois aikaa niitä hommia viedä vähän eteenpäin.

Osa kaltereista ja seinistä on jo lakattu. Alla siistiä pintaa. 
Metalliosat olisi ollut kiva käyttää sinkityksessä mutta meijän budjetti ei antanut periksi.
Törky kallista hommaa ja maksetaan kuulemma kilojen mukaan..ei pinta-alan?! 
Tehtiin siis tämmönen ratkasu.


 Pian karsinoiden valmistuttua sain viestinä tämmösen kuvan..


Mikähän se mahtais olla?? 
tai mitä siitä mahtoi tulla?=D

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

metallitöitä


Koulussa jakso vaihtui taas, työharjottelu takana hienossa kelohirsitalossa: tapetointia, nauhotusta, maalausta ja tasotusta sitä perus mukavaa maalarin hommaa ja nyt tulevassa jaksossa edessä on kuulemma pinkopahvin asennusta, sen maalausta ja tapetointia. Kuullostaa mielenkiintoselta eli sitä odotellessa! mutta pakko ihmetellä.. mihin tää aika oikein katoaa??

Meillä ei ihan vielä päästy kotona vaihtamaan jaksoa ja kohdetta,
vaan edelleen jatketaan hevostallin parissa.. sitä naputtaen. Paljon ollaan kuitenki päästy siinä eteenpäin ja alkaa jo näyttämään aika lailla meijän karvakorvien kodilta.

Vesa on päässy toteuttamaan itseään nyt oikeen urakalla. Syys- lokakuun vaihteessa meillä ruvettiin karsinoitten tekoon. Kaikki metallihommat tehtiin itse. Muutaman vuoden kokemus siltäki alalta auttoi meidän hommissa taas paljon... ja tulee auttamaan vielä moneen otteeseen.









materiaaleina käytettiin kaltereissa 25mm pyöreää huonekaluputkea, rungon yläosa tehtiin 40x40x1,5 profiilista, rungon alaosassa käytettiin 35x35x1,5 U-profiilia ja välipuut 30x30x1,5mm profiilia.

Metallit leikattiin, porattiin ja hitsattiin kasaan..mittausta ja suunnittelua tietenkään vähättelemättä.
Vesan autotalli toimi hetken metallipajana. Kaiken muun homman lisäksi siellä sovitettiin yhteen ensimmäinen etuseinä ja ovi.


pikkuhiljaa niitä alkoi valmistua ku sieniä sateella


 päästiin talliinki niitä sovittamaan ja sopihan ne!


 muutama pakkasyö hevoset ulkona ja keskeneränen talli sai aikaan sen, että lisättiin vähän vauhtia ja nostettiin työtahtia. Kun lapset menivät nukkumaan höylättiin ja tervattiin lautoja ja lankkuja väliseiniin.

Oikean paksusta puuta ei löytyny niin jouduttiin höyläämään useampi milli pois ennen ku saatiin ne U-profiiliin sopivaksi. Taisi ensimmäisenä yönä venyä 3 asti höyläillessä, mutta saatiin siitä samalla ekat purut karsinan kuivikkeeksi, jotain positiivista siinäki hommassa!

Höyläämisen jälkeen oli vuorossa pölyjen pyyhkiminen ja lankkujen tervaus. Tehtiin tervauspiste tallin takaosaan muutaman laudan päälle.


kun lankut oli kuivunu, pylväiden päältä leikattiin metallit pois ja koottiin ja kasattiin valmiista seinistä yksi iso karsina ensalkuun, että saatiin hevoset sisälle öiksi. 


Kaikki kolme: Sani, Alma poni ja Oliver aasi yöpyivät ekat viikot siinä..sen jälkeen ruvettiin tekemään oikeita karsinoita alottaen oikeesta takakulmasta johon tuli mun siskon, Aman hevonen loka-marraskuun vaihteessa.

lauantai 11. lokakuuta 2014

talon maalaus


Mitä tulee mieleen sanasta "talon hiertäminen"...

kipeä käsi ja hartiat.

Elo-syyskuun vaihteessa alotettiin rappauksen lisäksi maalausurakka.
Homma aloitettiin takaseinästä, jossa oli rapattavaakin eniten. Oltiin päätetty väri jo aijemmin sävy 4827 ja maaliksi valikoitui kalkkirappauksellekin soveltuva kivitex silikaattimaali.

Kokeiltiin hiertää pinta käsin kokonaan alusta asti, mutta koska rappauksen reijät ovat osittain niin syviä, jäi reijänpohjat tummiksi vaikka kuinka yritti hakata niihin maalia ja näin ollen pilkulliseksi koko seinä. Ei millyttäny silmää.







Niinpä haettiin motonetista alelaarista 40€ sähköruisku ja kokeiltiin sen kanssa. Ohennettiin maali ruiskuun sopivaksi ja vesa ruiskutti edellä ja itse tulin perässä hiertäen. Pohjasta tuli paljon parempi, kun sai reikiinki väriä.

Toisen kerroksen vedin päälle ohentamattomaa maalia käsin kauttaaltaan hiertäen.

Jännetuppitulehdus ja tenniskyynärpää ei ollu kaukana sitä hommaa tehdessä.






Yllä pohjamaali vedetty ruiskulla puoleen väliin seinää ja hierretty.
Alla pintamaalissa oleva seinä. Valkoset koristereunukset saivat pintaansa perus valkosta isännän  kalkkimaalia kahteen kertaan hierrettynä.


Mietin jos olisi säästänyt vähän aikaa ja maalannut koristeosat vaan pinnasta eli ei sivureunoja.

Maalasin ensin niin kokeeksi ja totesin, että hirveeltä näyttää. Muutamaki kysyi millä ihmeen pullasudilla maalailen meidän talonseiniä kun otin viivasiveltimen käyttöön ja reunat sai väriä. 

Viivasivellin oli sopivan kova ja sillä sai hyvin hierrettyä reunukset. Niihin tuhrattu aika oli täysin sen arvosta, tuli hieno kolmiulotteisuus ja paljon paremmin koristeosien muodot esille.





Lapset toi maalareille hyvää mieltä ja välipalaa pihalta.


Viimeistelynä saatiin otsalaudat paikoilleen ja neki maalattua pariin kertaan.
Nyt kelpaa katella!

Hauskasti tässä kuvassa erottuu missä kohtaa telineet ovat olleet kun silloin aikanaan rapattu. 
Menee risti keskellä taloa. Niistä kohti on jääny reijät hakkaamatta. =)


Sokkelin haluaisin ehkä jättää alkuperäiseen rappaukseen ja väriinsä, mun mielestä sopii ihan hyvin kunhan saa pellin vielä hommattua ja kiinnitettyä suojaamaan sokkelikynnystä. 
Voihan sen sitte joskus maalata jos siltä tuntuu.



Muutamat ikkunaristikot pitäisi tehdä ja maalata parit ikkunat vielä. Yläkerran ikkuna ja karmit sai värin myös nyt kun telineet olivat paikallaan. Valkosta öljymaalia.

Kun talo on tehty on jätetty ikkunan päälle tasainen kohta ja ollaan mietitty sen käyttötarkotusta.
Jos joku tietää mitä varten se voisi olla vinkkaappa meille!
Itse ajattelin oiskohan tehty valmistumisvuotta varten niinku monissa vanhoissa rakennuksissa on tuolla ylhäällä ja niin ollen aateltiin ostaa siihen ruosteen väriset takorautakirjaimet 1930.


Telineet on siirtynyt nyt odottelemaan viimisen seinän kunnostusta ja mikäpä siinä kai sitä voisi vielä ehtiäkki ennen talvea kun on näin lämpimät säät nyt ollu.
Se nähdään, vai jääkö ens vuoteen tai sitäseuraavaan..ei sitä koskaan tiedä =)



Hyvää syyslomaa kaikille!

Meillä tämä loma tarkottaa hevostallin ääressä puurtamista ja ahkerointia karsinoiden kokoamisen ja pystytyksen merkeissä. Tavoitteena olisi saada muutamat seinät kokoon ja ainakin 3 karsinaa valmiiksi ennen loman loppua. Siinähän sitä tekemistä viikoksi.

maanantai 15. syyskuuta 2014

talon rappaus DIY


Aika juoksee ja niin juostaan meki!
Ollaan juostu hulluna viiminen kuukausi ja vähän päälle.


Talon ulkopinnan rappaaminen on siis vihdoin saatu käyntiin, jippjei!!
ja melkein jo päästy sen vaiheen ohi.


Meijän kohdallahan tämä ulkoseinäprojekti alkoi siitä miettimisestä sillon 3v sitten, että "homma pitäisi tehdä tässä kohtapuolin". 



Koska rappaus oli pahasti kärsinyt etenkin takapihan seinän osalta, josta oli puolet seinäpinnasta varissut ajansaatossa alas. Mielessäkään ei käyny silloin, että oltaisi se homma itse tehty. 
Sen verran haastavalta vaikutti.

Kyseltiin vähän joka puolelta näiden vuosien aikana joskos joku tuntisi ketään vanhan kansan rapparia jolla saattaisi olla tietoa miten kyseinen rappaus on tehty, jos vieläpä jonkun joka saattaisi osata jopa paikata nämä meijänkin seinät. 

Yksi muurari saatiin jo pihalle asti katsomaan ja lupasi tehdäkki homman.. siitä on kulunut 3 vuotta nyt. Sitä odotellessa alku keväästä päätettiin etsiä toinen ja toinen löydettiinkin, joka kävi ensin 5 päivää ensimmäisellä viikolla ja sen jälkeen vielä 3 päivää toisesta viikosta..sen jälkeen ei näkynyt muutamaan viikkoon taas ja telineet oli seissy pihalla tyhjänpanttina kuukauden verran..
HERMOT vihdoin ja viimein PETTI

Hermojen menettämisessä voi naispuolisena ihmisenä olla hyvät ja huonot puolensa. Voi olla että talo ei ole enää ollenkaan pystyssä sen jälkeen tai sitten hommat alkaa etenemään vauhdilla!

Tällä kertaa kävi niin, että sekotin kurat ja menin vihasena kaikkein pimeimpään nurkkaan alppiruusun taakse ja rupesin läiskimään laastia seinään. 
Muurari oli jättänyt jotain työvälineitänsä työmaalle ja niitä testailin sen päivän. 

Sekoitin kuraa, hiersin, sekotin löysempää kuraa, kastelin pintaa... suorat osat alkoi sujumaan ku aikani kokeilin. Sitten tuli röpörappauksen vuoro... Oltiin jo aijemmin mietitty, että jollain risuluudalla pinta on voitu hakata, koska reikiä on niin eri kokoisia ja tiheästi vierivieressä. 

Hain tien toiselta puolelta nuoria koivun oksia ja karsin niistä lehdet pois. Katkoin nyrkillisen saman mittasiksi ja laitoin ponnarin ympärille. 
Sillä on nyt hakattu koko takaseinä ja pari muutaki seinää. Se siis toimii hyvin!!

Tasasella lastalla tein ikkunaviisteet ja sienimäistä lastaa käytin suorissa osissa kuran levityksen jälkeen..kastelin vesiämpärissä ja hiersin pinnan sen vähän ensin kuivuttua.
Vieläkään ei ole tietoa mitä niillä oikeesti kuuluu tehdä!
Ehkä jollain muulla???kertokaa ihmeessä =)


Sileisiin koristeosiin käytettiin perus muurauslaaastia ja röpörappaus tehtiin täyttörappauslaastilla.
Ei sekotettu isompaa kiveä röpölaastiin vaikka alkuun meinattiin, koska seinään tarttuminen kastelun ja pohjalle sivellyn pohjustekuravellin jälkeenki oli aika haastavaa.


Talo piiritettynä oottamassa rappaajaa.. Ensin oli vuorossa vasaralla irallaan olevan rappauksen hakkaaminen alas. Aika paljon irtosi vaikka varovasti naputteli. Jos ois kunnolla hakannu niin ois lähteny loputki. Siihen ei ruvettu.

Se pimein nurkka ja harjotustyötä..ikkunaviisteet puuttuu vielä reunoilta ja muutaman kulman hiominen suoraksi.


paikkoja, paikkoja ja vielä enemmän paikkoja..




Se Oikea muurari sai tehtyä takaseinän suorat koristeosat melkein valmiiksi ennen tekijänvaihtoa.
Apu sekin.








Nyt kun suurin osa seinäpinnasta on tehty ja vaan enää vähiten ravissut seinä tehtävänä.. oon tyytyväinen. Työn jälki oli riittävän hyvä mun mielestä ja nyt ottaa vaan päähän ettei lähetty kokeilemaan jo sillon 3v sitte itse. Itseluottamus ei vaan toimi tämmösissä asioissa ku vaan ja ainoastaan vihasena ja pakon edessä!

Ja mikä parasta.. tuli taas säästettyä muutama tonni ja opittua tietty muutama uusi tieto ja taito! =)


Rupesin jo suunnittelemaan jos vaikka kävis vielä pikaseen muurauskurssin jossain.
Pitäiskö se olkkarin takkaki yrittää tehä vaan ite? ehkä ei.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

hevostalli

Meijän perheessä on alkanut uusi arki ja uudet kuviot.

Viiden vuoden kotiäitinä olo muuttui opiskelijaelämäksi. 
Kumminki ilman sitä tonnikalaa ja makaroonia ja niitä monia baari-iltoja.

Ensimmäinen viikko oli aikamoista sekamelskaa. Alkoi koulut isommilla ja päiväkoti pienemmillä ja kouluun asti pääsin mäki ihme kyllä vielä ajallaan. Nyt alkaa rutiinit löytymään eikä tarvi enää itkun ja hampaankiristelyn kanssa pienintäkään jättää päiväkotiin, vaan suht ilosin mielin sinne jää jo. 

Koulussa on mukavaa. Rentoa ja tekemistä riittää. Viime viikko ja tämän viikon alku ollaan harjoteltu ruiskumaalausta joka oli ihan uusi juttu mulle ja erikoismaalaustekniikoita mm. marmorointia. Hauskaa mutta pirun vaikeeta! Myös erilaisia pintoja ollaan tehty.. nahkajäljitelmää, hiekkakivipintaa ym. jännää ja parasta saa kokeilla mitä mieleen juolahtaa.

Kotona rakentaminen jatkuu taas öisin..kun lapset nukahtaa alkaa vasarat viuhumaan ja sivellin soimaan.
Pitäis hepoille saada tilat kuntoon ennen yöpakkasia.



Alkukesästä alotin jo seinien laittamisen nyt jatkettu. 
Ylläolevassa kuvassa on koevedos ja samaan tyyliin pitäis saada loputki tehtyä. Muurarin vinkistä käytettiin slammaukseen märkätilatasotetta. Kestää paremmin kosteuden, jota tallissa jokatapauksessa tulee olemaan. 

Seinistä en halunnu suoria vaan halusin että harkon muodot jää kuultamaan läpi. Pölyharjalla levitin laastin ohuesti kahteen kertaan kauttaaltaan. Käsi ei väsy ku kura on tarpeeksi löysää ja silloin myös pinnasta tulee mukavan tasanen. 


 Kalkkimaali oli maalivalintana alusta asti. Perus valkoinen isännän kalkkimaali valmiiksi ohennettu. 

Kastelin seinän vedellä ennen maalin hiertämistä kalkkihakkurilla ja vielä hiertämisen jälkeenki niinku purkin kyljessä sanottiin. Aika monta kosketusta seinään ennenku valmista tulee, mutta jälki on hyvä. 
Mietin niitä kaikkia vaiheita tehdessäni, että ois pikkusen nopeempaa jättää se kastelu pois ja siitä syystä varmistinki vielä tänään opettajalta sen tarpeellisuuden.
Kastelen edelleen ku rupean loputki seinät maalaamaan :/.



Satulahuoneen seinän kohtiin muurattiin harkot ja tehtiin päälle rungot seiniä varten.

Mietittiin pintamateriaaleja ja vesa hoksasi että oli yhdeltä työmaalta siivonnut vanhaa pontillista lautaa työnantajansa varikolle. Sieltä saatiin hakea pois satulahuoneen sisäseinän tarvikkeet. 
Sopivasti harmaantunutta.

Oven runko tehtiin ja paneloitiin molemmilta puolilta.
Foamit välissä eristeenä.

Satulahuoneeseen pitäs vielä tehdä eristetty sisäkatto kunhan tässä keretään ja tasottaa noi harkkopinnat.
Seinät onki jo valmiit. Slammatut ja maalatut.
Ehkä toinen kerros kalkkimaalia vielä päälle ja sit eiku sisustamaan.



Satulahuoneen ulkoseinä tehtiin 150mm leveästä raakalaudasta.
Tietty tervaa pintaan mitäs muutakaan.

 
 Kulmassa olevasta pilarista kuorittiin metallit pois ja rappuset löysivat oman paikkansa.
Vesipiste tulee tulevaisuudessa olemaan portaitten alla.


Tästä pitäis jatkaa viimeistään viikonloppuna.
Hiertämistä siis luvassa. Ellei nyt sit satu tulemaan yhtä rankkasateetonta pävää väliin, että viitsisi tuolla päärakennuksen kimpussa hääriä ja hiertää!