18.luukku

Piparkakku

Piparkakkujen juuret juontavat tuhansien vuosien taakse Indusvirran laaksoon. 

Sieltä leivonnaisperinne on siirtynyt Egyptin kautta tänne yhteiseksi juhlaleiväksi.

Alkuaan kakut tehtiin taikinasta, jossa oli pelkästään jauhoja ja hunajaa. Hunajaa pidettiin jumalten ruokana ja antiikissa siinä uskottiin piilevän pitkän iän salaisuus. Hunajakakkuja uhrattiin jumalille, ja jotta jumalat ymmärtäisivät paremmin, mitä niiltä pyydetään, kakkuja alettiin muotoilla erilaisiksi hahmoiksi. 

Vanhimmat kakut olivat reliefimäisiä, puu- tai savimuoteissa valmistettuja. 

Kuvaleipien avulla voitiin välittää viestejä myös jumalille.

Eurooppaan hunajakakut tulivat Kreikan kautta Egyptistä sekä idän kauppamatkoilta ja ristiretkeläisten mukana. Pitkään tätä jumalten herkkua saivat valmistaa vain luostarit, joille kertyi ylijäämähunajaa muun muassa mehiläisvahakynttilöiden valmistuksesta. Vähitellen resepti tuli myös leipureiden tietoisuuteen. 

Kun Kaukoidästä alettiin tuoda eksoottisia mausteita, niitä lisättiin taikinaan ja hunajan tilalle vaihtui sokeri. Piparkakku on saanut nimensä maustepippurista, joka oli ensimmäisiä pipareissa käytettyjä mausteita.

Pian hunajakakut muokkaantuivat eri Euroopan maissa erilaisiksi pipareiksi, esimerkiksi Saksassa pehmeiksi Lebkucheneiksi. Aikoinaan pipareita pidettiin jopa lääkkeenä, joiden uskottiin auttavan moneen vaivaan. Tämä perustui hunajan ja mausteiden käyttöön.

Monilla piparkakkumalleilla on oma vertauskuvallinen merkityksensä, 

vaikka tätä ei enää välttämättä tiedostetakaan.

Esimerkiksi possupipari on symboli viikinkiajan uhrileivästä, jonka avulla jumalilta toivottiin rikkautta. Suomessa suosituin kukan mallinen piparkakku on hyvän sadon, rikkauden ja hedelmällisyyden vertauskuva. Piparkakku-ukko ja -akka puolestaan kuuluvat ikivanhaan elämänpuuaiheeseen, 

joka on pitkän ja onnellisen elämän symboli.

Sydän, tähti ja lintu ovat uskonnollisia rakkauden, uskon ja Pyhän Hengen vertauskuvia. 

Sitä mukaa kun uskomukset ja symboliikka ovat vähentyneet, on muotteihin ilmaantunut myös uusia malleja.

 Kristityissä maissa kuvaleipä saattoi olla raamatullisin kuvin varustettu pyhä ehtoollis- tai muistoleipä.

Kakut toimivat aikoinaan myös lemmenviestien viejinä tai välittivät poliittisia mielipiteitä.

kortti vuodelta -50

Meillä piparkakut tunnettiin luultavasti jo keskiajan loppupuolella. Ensimmäisen kirjallisen dokumentin mukaan Turkuun tuotiin Saksasta kaksi tynnyrillistä piparkakkuja vuonna 1685.

  Ensin niitä ryhdyttiin leipomaan kartanoissa ja pappiloissa, joista tapa siirtyi myös kansan käyttöön.

Porvaristo oppi juomaan kahvia 1700-luvulla ja koko kansan tavaksi se juurtui 1800-luvun lopulla. Piparkakut olivat omiaan nautittaviksi juhlissa kahvin kanssa.

Jotkin piparkakkuihin liitetyistä uskomuksista kulkevat kansanperinteessä vielä tänäkin päivänä. 

Useimmiten näillä uskomuksilla haviteltiin onnea, rikkautta ja menestystä. Aikoinaan esimerkiksi uskottiin, että pitämällä piparkakkua kirkonmenojen ajan taskussa vältyttiin sairauksilta. Kakkuun siunaantui voimaa ja sitä syömällä välttyi tarttuvilta taudeilta. Luostareiden kahvipöydissä esiintyneiden eläinhahmoisten piparkakkujen tarkoituksena oli taas karjaonnen turvaaminen. Kristillisessä perinteessä piparkakkujen ja muiden makeiden joululeivonnaisten sanottiin kuvaavan synnitöntä Kristusta, enkelten leipää.

Piparkakkutalot saivat juurensa Grimmin veljesten tositarinan innoittamasta sadusta Hannu ja Kerttu, joka pohjautuu julmaan tosikertomukseen leipuri Katarina Schraderin kohtalosta 1600-luvun puolivälissä.

Katarinan surmaaminen ja uunissa polttaminen johtui kahden leipurin välisestä riidasta, jossa toisena osapuolena oli leipuri Hans Metzler. Katarina Schrader kyllästyi riitaan ja muutti pois Nürnbergistä. Myöhemmin hän kuitenkin palasi läheiselle metsäseudulle, osti sieltä mökin ja perusti leipomon. 

Katarina kehitteli omia piparkakkujaan ja myi niitä hyvällä menestyksellä kartanoihin ja luostareihin. 

Tämä suututti kateellista Hans Meztleriä niin, että hän päätti kostaa. Metzler väitti käräjäoikeudelle, että Schrader oli noita, joka ottaa vangikseen lapsia, lihottaa heitä ja pistelee lopuksi poskeensa.

Käräjäoikeus päätti peukaloruuvikokeen perusteella, ettei Katarina Schrader ollut noita. Metzler tuohtui asiasta pahanpäiväisesti, otti mukaansa sisarensa Gretelin ja lähti tapaamaan Katarinaa. Perillä sisarukset surmasivat Katarinan ja polttivat hänet uunissa. Kaameasta tarinasta vääntyi kansan suussa vähitellen satu Hannusta ja Kertusta.