Mahtavaa Joulua Sinulle ja perheellesi!!

joulunodotus

Meillä on ollu tapana tehdä joulua ootellessa lasten kanssa piparkakkutalot niin kauan ku tässä talossa on tullu asuttua. Tänävuonna niistä tuli tämmösiä. Oman näkösiä, lasten itse tekemiä/ja koristelemia.

Safi halusi tehdä leikkimökin ja pojat tekivät omat mökkinsä, jotka koristelivat ja veivät äitillensä ja siskolle joululahjaksi. Kuvia en kerenny ottamaan valmiista taloista ja pihoista, mutta kauniita olivat.

 Joulukorttien lähetys on tullu kans jokseenki tavaksi lasten jälkeen.

Aina se ei ole helppoa saada neljää vilkasta lasta samaan kuvaan mahtumaan vielä jokseenki järkevin ilmein, siitä syystä viime jouluna luovutin ja valitsin tarkotuksella sen kuvan joka oli kaikista sekaisin.

Niin se aika rientää..tästä se lähti vuonna 2009. Lapset kasvaa niin vauhdilla!

 

 

meijän kalenterissa oliki vaan 18 luukkua

Jouluväsymys iski..

Lomaa! Viikkoon kalenterissa ei ole muistutuksia. 

Eiks se oo vähä ku lomaa? Mulle ainaki on.

Ei harkkakuskin hommia, hammaslääkäreitä ym. ym. ym.

 ja jouluostoksetki on saatu tehtyä. 

Ruuat vielä ku hakis niin ois kaikki pulkassa.

  

En ole ikinä tykännyt historiasta ihmeemmin ja huomasinki tätä kalenteria kirjottaessa ja tietoja etsiessä, että hyvin pieni osa noista tiedoista ja joulun ajan juttujen historiasta oli mulle tuttua. 

Paljon uutta tietoa siis tuli itselleni.

Vasta nyt vanhempana on ruvennut historiaki kiinnostamaan, etenki sisusuksen ja rakentamisen kannalta.

 Voisin näinä viimesinä päivinä kertoa meidän joulusta jotain..

Ei olla vissiinkään henkeen ja vereen mitään joulukrääsäihmisiä. Verhot ei vaihdu, seinät ja ikkunat ei täyty koristeista, eikä jouluvalojakaan välttämättä ole ulkona ja ikkunoissa. Kuusikin tulee tänävuonna ensimmaisen kerran tänne omaan koti taloon.

Silti joulu on meijän perheen kaikista tärkein juhlapyhä.

Niin kauan, ku muistan ollaan kokoonnuttu isommalla porukalla vuorollaan itse kunkin luokse viettämään jouluaattoa. Sisarukset, isän vanhemmat ja vanhemmat ja tietty meidän oma perhe.

Joskus mukaan on tullu kaveri tai pari ja Vesan puolen sukua. Ruokapuoli sovitaan etukäteen.

Jokainen tuo jotain niin kenenkään niskaan ei kaadu suurta työtaakkaa ja valmistelua.

Aattoaamuna tai aamupäivällä käydään yleensä saunassa. Kuusi koristellaan yhdessä ja iltapäivällä syödään jouluruokaa. Pukkia meillä ei ole näkyny moniin vuosiin. Safira pelkää sitä niin hirveästi, että itki ja huusi viime joulunaki kaupan parkkipaikalla mun selän takana, ku pukki tuli tarjoamaan karkkia. 

Siitäkään syystä ei olla haluttu sitä häiritsemään meijän joulurauhaa.

Lahjasäkki on kumminki löytynyt pihalta ja siitähän se riemu on revenny!

Rakennukset on edenny kivasti ja tuli tossa eilen jouluostoksia tehdessä hommattua meijän saunaanki jotain. Löydettiin sinne suihkutilaan meinaan lattialaatat! Äärettömän komeat vieläpä. 

Täytyy pistää kuvia kunhan saadaan ne haettua kotiin sieltä.

Ja ollaan tehty ratkaseva päätös. Meijän puuhella laatotetaan.

Tarvikkeet ois kasassa jo vielä ku sopiva ajankohta joulun jälkeen löytyy.

18.luukku

Piparkakku

Piparkakkujen juuret juontavat tuhansien vuosien taakse Indusvirran laaksoon. 

Sieltä leivonnaisperinne on siirtynyt Egyptin kautta tänne yhteiseksi juhlaleiväksi.

Alkuaan kakut tehtiin taikinasta, jossa oli pelkästään jauhoja ja hunajaa. Hunajaa pidettiin jumalten ruokana ja antiikissa siinä uskottiin piilevän pitkän iän salaisuus. Hunajakakkuja uhrattiin jumalille, ja jotta jumalat ymmärtäisivät paremmin, mitä niiltä pyydetään, kakkuja alettiin muotoilla erilaisiksi hahmoiksi. 

Vanhimmat kakut olivat reliefimäisiä, puu- tai savimuoteissa valmistettuja. 

Kuvaleipien avulla voitiin välittää viestejä myös jumalille.

Eurooppaan hunajakakut tulivat Kreikan kautta Egyptistä sekä idän kauppamatkoilta ja ristiretkeläisten mukana. Pitkään tätä jumalten herkkua saivat valmistaa vain luostarit, joille kertyi ylijäämähunajaa muun muassa mehiläisvahakynttilöiden valmistuksesta. Vähitellen resepti tuli myös leipureiden tietoisuuteen. 

Kun Kaukoidästä alettiin tuoda eksoottisia mausteita, niitä lisättiin taikinaan ja hunajan tilalle vaihtui sokeri. Piparkakku on saanut nimensä maustepippurista, joka oli ensimmäisiä pipareissa käytettyjä mausteita.

Pian hunajakakut muokkaantuivat eri Euroopan maissa erilaisiksi pipareiksi, esimerkiksi Saksassa pehmeiksi Lebkucheneiksi. Aikoinaan pipareita pidettiin jopa lääkkeenä, joiden uskottiin auttavan moneen vaivaan. Tämä perustui hunajan ja mausteiden käyttöön.

Monilla piparkakkumalleilla on oma vertauskuvallinen merkityksensä, 

vaikka tätä ei enää välttämättä tiedostetakaan.

Esimerkiksi possupipari on symboli viikinkiajan uhrileivästä, jonka avulla jumalilta toivottiin rikkautta. Suomessa suosituin kukan mallinen piparkakku on hyvän sadon, rikkauden ja hedelmällisyyden vertauskuva. Piparkakku-ukko ja -akka puolestaan kuuluvat ikivanhaan elämänpuuaiheeseen, 

joka on pitkän ja onnellisen elämän symboli.

Sydän, tähti ja lintu ovat uskonnollisia rakkauden, uskon ja Pyhän Hengen vertauskuvia. 

Sitä mukaa kun uskomukset ja symboliikka ovat vähentyneet, on muotteihin ilmaantunut myös uusia malleja.

 Kristityissä maissa kuvaleipä saattoi olla raamatullisin kuvin varustettu pyhä ehtoollis- tai muistoleipä.

Kakut toimivat aikoinaan myös lemmenviestien viejinä tai välittivät poliittisia mielipiteitä.

kortti vuodelta -50

Meillä piparkakut tunnettiin luultavasti jo keskiajan loppupuolella. Ensimmäisen kirjallisen dokumentin mukaan Turkuun tuotiin Saksasta kaksi tynnyrillistä piparkakkuja vuonna 1685.

  Ensin niitä ryhdyttiin leipomaan kartanoissa ja pappiloissa, joista tapa siirtyi myös kansan käyttöön.

Porvaristo oppi juomaan kahvia 1700-luvulla ja koko kansan tavaksi se juurtui 1800-luvun lopulla. Piparkakut olivat omiaan nautittaviksi juhlissa kahvin kanssa.

Jotkin piparkakkuihin liitetyistä uskomuksista kulkevat kansanperinteessä vielä tänäkin päivänä. 

Useimmiten näillä uskomuksilla haviteltiin onnea, rikkautta ja menestystä. Aikoinaan esimerkiksi uskottiin, että pitämällä piparkakkua kirkonmenojen ajan taskussa vältyttiin sairauksilta. Kakkuun siunaantui voimaa ja sitä syömällä välttyi tarttuvilta taudeilta. Luostareiden kahvipöydissä esiintyneiden eläinhahmoisten piparkakkujen tarkoituksena oli taas karjaonnen turvaaminen. Kristillisessä perinteessä piparkakkujen ja muiden makeiden joululeivonnaisten sanottiin kuvaavan synnitöntä Kristusta, enkelten leipää.

Piparkakkutalot saivat juurensa Grimmin veljesten tositarinan innoittamasta sadusta Hannu ja Kerttu, joka pohjautuu julmaan tosikertomukseen leipuri Katarina Schraderin kohtalosta 1600-luvun puolivälissä.

Katarinan surmaaminen ja uunissa polttaminen johtui kahden leipurin välisestä riidasta, jossa toisena osapuolena oli leipuri Hans Metzler. Katarina Schrader kyllästyi riitaan ja muutti pois Nürnbergistä. Myöhemmin hän kuitenkin palasi läheiselle metsäseudulle, osti sieltä mökin ja perusti leipomon. 

Katarina kehitteli omia piparkakkujaan ja myi niitä hyvällä menestyksellä kartanoihin ja luostareihin. 

Tämä suututti kateellista Hans Meztleriä niin, että hän päätti kostaa. Metzler väitti käräjäoikeudelle, että Schrader oli noita, joka ottaa vangikseen lapsia, lihottaa heitä ja pistelee lopuksi poskeensa.

Käräjäoikeus päätti peukaloruuvikokeen perusteella, ettei Katarina Schrader ollut noita. Metzler tuohtui asiasta pahanpäiväisesti, otti mukaansa sisarensa Gretelin ja lähti tapaamaan Katarinaa. Perillä sisarukset surmasivat Katarinan ja polttivat hänet uunissa. Kaameasta tarinasta vääntyi kansan suussa vähitellen satu Hannusta ja Kertusta.

17.luukku

Joulukuusi

Ikivihreät puut ovat olleet ikuisen elämän symboleita egyptiläisten, kiinalaisten ja juutalaisten muinaisissa perinteissä. Eurooppalaisten pakanoiden keskuudessa yleinen puun palvonta säilyi kristinuskon valloituksen jälkeenkin.

 Jo 1500-luvun Saksassa huoneita koristeltiin joulun aikaan vihrein kuusenoksin. Oksista tehtiin yhä suurempia kimppuja, kunnes kimput korvattiin kokonaisilla kuusilla tai kuusenlatvoilla. Vihreät oksat tulevalle vuodelle takasi menestyksen ja hedelmällisyyden.   

Joulukuusen keksijäksi nimettiin Martti Luther, jonka kerrottiin liikuttuneen jouluisen tähtitaivaan alla kuusimetsässä kotimatkalla Wittenbergiin. Kuusen vihreyttä selitti legenda rajumyrskyn yllättämästä Vapahtajasta, joka turhaan etsi suojaa muiden puiden alta. Vain kuusi levitti uskolliset lehvänsä ympäröimään Vapahtajaa, joka kiitollisena siunasi puun viheriöimään kesät talvet.

 Joulukuusen nykymuodon uskotaan olevan lähtöisin Saksasta, jossa ensimmäinen julkinen kuusi pystytettiin vuonna 1605 Strasbourgiin, joka silloin oli osa Saksaa. Mainittu kuusi oli koristeltu punaisin omenin. 

Aluksi joulukuuset olivat ilmeisesti pieniä ja ne olivat henkilökohtaisesti omistettuja perheen jokaiselle jäsenelle. Kuuseen sidottiin kullekin annettavat lahjat. Kuuset olivat myös koristeellisina esillä koko jouluvierailusesongin ajan.

Suomessa joulukuusen leviäminen joka kodin keskipisteeksi alkoi varakkaista säätyläiskodeista kaupungeissa. Ensimmäinen maininta joulukuusesta on vuodelta 1829, jolloin helsinkiläisen paroni von Klinckowströmin kodissa oli kahdeksan pientä kuusta, yksi kullekin perheenjäsenelle. 1800-luvun lopulla joulukuusi yleistyi myös maaseudulla muun muassa kansakoulujen joulujuhlien välityksellä. 1920-luvulla se tunnettiin jo koko maassa. Alkuun maaseudulla joulukuusi tavallisesti ripustettiin latvastaan tuvan orteen. Kaupungeissa joulukuusia alettiin pystyttää ulos 1800-luvun puolivälin jälkeen. Kun kuusi yleistyi myös köyhimmissä kodeissa, ulkokuusia ei enää pystytetty, kunnes tapa elvytettiin 1930-luvulla Yhdysvalloista saatujen esikuvien mukaan.

Metsän tuoksuinen kuusi kelpasi aluksi luonnollisessa asussaan, mutta pikkuhiljaa sitä alettiin koristella perheen varallisuuden ja elämäntilanteen mukaan.

Joulukuuseen on liitetty alun perin vahvaa symboliikkaa: ikivihreä puu kuvastaa elämän jatkuvuutta, valot viittaavat Jeesuksen syntymään. Koristeet, kuten varsinkin alkuaikoina makeiset ja muut herkut, puolestaan symboloivat joulun lahjoja.

 Joulukuusen koristeiden teollisen valmistuksen aloitti K. A. Weiste Helsingissä 1924. - Ensimmäinen sähkölampuin koristeltu ulkokuusi seisoi Pietarsaaren torilla jo 1905, Helsingin Suurtorilla amerikkalaisten esikuvien vaikutuksesta 1930. Vuodesta 1954 lähtien Helsinki on lahjoittanut joulukuusen Brysselin kaupungille.

Joulukuusi saattaa olla myös peräisin katolisen kirkon keskiaikaisista seimiasetelmien paratiisipuusta, johon ripustettiin mm. omenoita (syntiinlankeemuksen symboli) ja öylättejä (katumuksen symboli). Puut koristeltiin ajan myötä yhä runsaammin ja juhlallisemmin, esimerkiksi kullatuilla pähkinöillä ja leivonnaisilla. Hopean- tai kullanväriseen paperiin käärityt hedelmät ovatkin ilmeisesti nykyisten pallokoristeiden edelläkävijöitä. Lametta, metallinen tai metallinhohtoinen ohut nauhakoriste, keksittiin Saksassa 1600-luvulla.

Kerrotaan, että itse Martti Luther olisi keksinyt valaista kuusen kynttilöin, kun hän oli ihastellut talvisen tähtitaivaan tuiketta kuusimetsän yllä ja oli tahtonut havainnollistaa saamansa vaikutelmaa perheelleen. Olipa tarina Lutherista sitten tarua tai totta, saksalaisilla ylipäänsä on ollut merkittävä rooli joulukuusen ja joulukoristeiden historiassa.

Kuusi sellaisenaan ei vastannut 1800-luvun tyyli-ihanteita, vaan sitä piti koristella monin tavoin ennen kuin se sopi kodin muuhun sisustukseen. Protestanttisen Euroopan joulunvieton esikuvamaasta Saksasta joulukoristemuodit levisivät ympäri maailman. Lasista puhalletut kimmeltävät punaiset, siniset, hopean- ja kullanväriset pallot ja kävyt olivat hyvin suosittuja. Muita tyypillisiä koristeita ovat olleet lippunauhat, paperiketjut, lametta-nauhat, omenat tai muut hedelmät, piparkakut, hapsukaramellit, olkikoristeet, latvatähti sekä erityisesti kynttilät. Parafiinin keksiminen 1830-luvulla teki kynttilöistä hinnaltaan sopivia poltettavaksi kymmenittäin myös joulukuusessa. Kynttilänpitimiä ruvettiin valmistamaan 1870-luvulla. Ensimmäiset sähkökynttilät tulivat käyttöön jo 1900-luvun alussa, mutta niiden yleistyminen on ollut hidasta aina 1950-luvulle saakka, koska niiden katsottiin turmelevan elävien kynttilöiden aidon tunnelman. 

1890-luvun Saksassa joulukuusi koristeltiin ”loistamaan, kimaltamaan, tuikkimaan ja häikäisemään”. 

Suomessa 1900-luvun alussa omenat leivonnaiset, konvehdit ja muut pikku herkut saivat paikkansa kuusen oksilla, kuten myös olkikoristeet. Myöhemmin koristeiksi tehtiin paperista leikeltyjä kuvia, paperinauhoja ja lippuja. Siniristilippunauhat olivat suosittuja erityisesti Suomen itsenäistymisen aikaan. Sotavuosina koristeet tehtiin saatavilla olevista materiaaleista, sillä kuusesta ei haluttu luopua. Nykyään muovi on syrjäyttänyt lasin pallojen materiaalina, lametta-nauhat eivät nekään enää ole metallisia. Aika ajoin koristelutyyliä on pyritty yksinkertaistamaan ja luonnonmukaistamaan,

 

 Saksalaisissa kodeissa joulukuusi vakiinnutti asemansa 1800-luvun aikana, ja saksalaiset maahanmuuttajat veivät tämän tavan silloin myös Amerikkaan. Vuodesta 1891 lähtien on Valkoisen talon eli USA:n presidentin virka-asunnon edustaa komistanut joulukuusi.

16. luukku

Joulupukki 

Joulupukin esikuva on 300-luvulla vaikuttanut lycialainen nykyisessä Turkissa sijaitsevan Myran piispa Nikolaus. Pyhä Nikolaus oli tunnettu hyväsydämisyydestään. Hän piti huolta vähäosaisista, mutta ujona miehenä hän ei tohtinut antaa apuaan suoraan. Kun köyhällä isällä ei ollut kolmen tyttärensä naittamiseen tarvittavaa omaisuutta, Pyhä Nikolaus huomasi tilaisuutensa. Ensimmäisen tyttären tullessa naimaikään hän jätti yön pimeydessä perheen oven taakse nyytin kultaa. Kun toinen tytär oli valmis miehelään, oven taakse ilmestyi taas mystinen kultapussi. Kolmannen tyttären kohdalla isä piti varansa, jotta saisi tietää lahjottajan henkilöllisyyden. Niinpä hän eräänä yönä näki piispan itse teossa kiipeämässä katolle pudottamaan piipusta kultanyyttiä, joka soljahti sujuvasti tyttären kuivumassa olleeseen sukkaan.

Piispa vannotti tyttöjen isää pitämään salaisuuden. Mutta uutinen levisi tuota pikaa. Siitä lähtien odottamattoman lahjan saajat kautta läntisen maailman kiittivät Pyhää Nikolausta ja siitä joulusukka perinnekkin on saanut alkunsa.

Vanhan Englannin joulu-ukko (Father Christmas), protestanttisen Saksan joulumies (Weihnachtsmann) ja venäläinen pakkasukko ovat lainanneet osan hahmostaan Pyhältä Nikolaukselta.

  

 Jo vuonna 1870 amerikkalaiset muokkasivat lahjoja tuovan, hollantilaisten siirtolaisten mukana tulleen Pyhän Nikolauksen olemusta. Nimi Saint Nicholas hollannin kielellä Sinter Klaus muotoutui amerikkalaisittain Santa Clausiksi. Thomas Nast stailasi1866 Santa Clausille punaruskean takin ja valkean parran. Tälle hahmolle George P. Walker sepitti tarinan punanuttuisesta joulupukista, joka asuu Pohjoisnavalla. 

Tarina joulupukista vetosi lapsiin, joiden hengellisyyteen altis mieli oli vahva joulupukkiuskossaan. Jo 1800-luvun lopulla amerikkalainen postilaitos oli helisemässä aina joulukuussa, kun sekä Etelänavalle että Pohjoisnavalle osoitettuja kirjeitä joulupukille tulvi kaikkialta. Postitoimistot kautta maan leimasivat lopulta kirjeisiin merkinnän: osoite tuntematon ja lähettivät kirjeet tuntemattomien kirjeiden toimistoon Washingtoniin.

 

kortti vuodelta -59

Kaupallisista kyvyistään tunnetut amerikkalaiset standardisoivat aikanaan joulupukin hahmon yksityiskohtia myöten. Vuonna 1927 The New York Times kirjoitti: ”Standardisoitu Santa Claus New Yorkin lapsille. Pituus, paino ja koko olemus on standardisoitu, punainen takki ja hiippalakki valkoisin reunuksin, reppu täynnä leluja, punottavat posket ja nenä, paksut kulmakarvat ja iloinen rempseä olemus ovat osa rekisteröityä ilmettä. ” Coca-Colalle standardoitu joulupukki sopi mainiosti, kun yhtiön omat värit olivat jo valmiiksi punainen ja valkoinen! 

Samana vuonna 1927, kun amerikkalaiset standardisoivat joulupukin, Suomessa Markus-setä kertoi radion lastentunnilla, että joulupukki asuu Lapissa Korvatunturilla.

Suomalaisella joulupukilla on kahdet juuret, se periytyy Keski-Euroopan katolisista lahjojentuojista, kuten pyhästä Nikolauksesta, ja protestanttisen Saksan joulu-ukosta, mutta myös suomen nuuttipukista.

Joulupukki vieraili ennen vain säätyläisperheissä, mutta 1800-luvun lopussa joulupukki lahjoineen alkoi vierailla myös maaseudulla. Joulupukilla on ollut myös kasvatuksellinen tarkoituksensa: Palkitseva ja samalla pelottava joulupukki jakoi kilteille lapsille lahjoja, mutta tuhmia lapsia varten pilkisti kontin suusta risukimppu.

15.luukku

 Nuuttipukki

Ennen joulupukkia Suomessa liikkuivat sarvipäiset tapaninpukit, nuuttipukit ja monet muut kummajaiset, jotka kuuluivat joulun pyhien jälkeen kylillä taloista taloihin kiertäviin ilkamoiviin kulkueisiin. Nimi pukki periytyy hahmolta, joka maaseudulla kierteli pukinsarvet päässään ja tuohinaamari kasvojen suojana talosta taloon kerjäten ryyppyjä ja kestitystä ja pelotellen lapsia.

Loppiaisen jälkeinen päivä 7.1. pysyi kansan suussa ja teoissa nuutti-nimisenä, vaikka kalentereissa Pyhä Knut eli Nuutti siirrettiin tammikuun 13. päivään. 

Taloissa kierteli aikuisia ja nuorisoa kärttämässä oluenloppuja juodakseen. Jalan tai hevoskyydeillä liikkuvat seurueet olivat useimmiten pukeutuneina "nuuttipukeiksi", "morsiamiksi", "muoreiksi" ym. tai kuljettivat mukanaan "Nuutti-Paronia" tai muuta erikoisesti vaatetettua olentoa.

Satakunnassa hiiva- eli nuuttipukin päässä oli paperihiippa tai pukin tai lampaan nahka. Nahkaisessa naamarissa oli reiät silmille, nenälle ja suulle, leuassa rohdinparta. Jalatkin ympäröitiin vohlan tai lampaan nahoilla, toisena jalkana saatettiin käyttää hevosen kaviota. 

Jos talosta ei annettu sahtia, pukki vei tynnyristä tapin.

Paroonilla oli tuohesta naamari, oljista takki, lakki ja pamppu sekä vyössä paljon tiukuja ja pitkä puumiekka. Kiusattuna tai tunnistamisen uhatessa parooni käytti virtsaan kasteltua pamppuaan.

Suomessa nykyisenlainen joulupukki vieraili aluksi säätyläiskodeissa. Kaupunkilaisten joulupukki syrjäytti tieltään vähitellen tapanin- ja nuuttipukit. 

 kortti vuodelta -45

14.luukku

Joulusauna

 

Jouluaattona saunominen on ollut osa myös muiden Pohjoismaiden ja Viroin talonpoikaisen joulunvieton perinteitä, mutta erityisen elävänä tapa on säilynyt Suomessa. 

 Joulusauna kuului suomalaisen talonpojan juhlaan. Säätyläiset eivät saunoneet jouluna.

 Aikoinaan joulusauna on ollut koko joulunvieton tärkeimpiä tapahtumia ja siihen piti valmistautua huolella. Niin joulusaunaan kuin tavalliseen lauantaisaunaankin askellettiin joko avojaloin tai kovalla pakkasella jotkut lonttoset jalassa. Saunanporstuan orrelta otettiin vihta mukaan. Valoa antoi saunassa joku tuiju, saunalyhty tai kynttilä. Kylpypyyhkeitä ei tunnettu. Saunaan mentiin kekriperinteiden tapaan hyvissä ajoin ennen jouluateriaa. Lämmitys aloitettiin usein jo edellisenä yönä, jotta koko talon väki ehtisi kylpeä valoisana aikana. Näin talon entisille löylymiehille, vainajille, ja haltioille jäi rauha saunoa omaan aikaansa.

 Joidenkin perinteiden mukaan talon isännän tuli saunasta viimeisenä poistuessaan heittä tujakat löylyt haltioille ja jättää ovi rakoselleen heidän tulla sisään.

Sauna oli esi-isillemme myös pyhä paikka; siellä synnyttiin, kuoltiin ja pestiin vainajat. 

Jeesuksen syntymäjuhla joulun aikaan teki siitä tavallistakin pyhemmän. Saunassa ei saanut muulloinkaan meluta, puhua sopimattomia tai viheltää, sieltä oli kaikki paha karkotettu, mutta joulusaunassa oltiin hiljaa myös siksi, että sääsket ja itikat eivät seuraavana kesänä kiusaisi. 

Käsitys saunan pyhyydestä on osaltaan vaikuttanut siihen, että suomalainen saunakulttuuri säilyi, vaikka Länsi- ja Keski-Euroopassa saunat kiellettiin 1600-luvulla epäsiveellisinä aistillisuuden harjoituspaikkoina.

Talonpoikainen joulusaunaperinne sai omat muotonsa myös kaupungeissa. Kaupungeissa yleisissä yhteissaunoissa tavoitettiin joulusaunan harras ja juhlava tunnelma.

kortti vuodelta -48

13.luukku

Lucian päivä

Pyhä Lucia oli neitsyt, joka surmattiin uskonvainoissa Sisilian Syrakusassa vuonna 304 jKr. Lucia oli syntyisin varakkaasta syrakusalaisesta perheestä. Hän kääntyi kristinuskoon äitinsä parantuessa vakavasta sairaudesta ja lupasi elää loppuelämänsä neitsyenä. Lucia oli yksi suosituimmista marttyyreista jo 300-luvun päättyessä. 

Keskiajan lopulla Luciaa alettiin kunnioittaa sokeiden ja silmäsairaiden suojelijana. Siihen lienee vaikuttanut yhteys pyhimyksen nimen Lucia "Valotar" ja latinankielisen sanan lux=valo välillä. Pyhän Lucian muistopäivä liittyi keskiajalla nimenomaan vuoden pisimpään yöhön ja sen aikoihin vietettyyn keskitalven juhlaan, jonka jälkeen päivä alkoi taas pidentyä. Sen vuoksi Lucia oli vertauskuvallisesti "valon tuoja", joka viittasi myös valonkantajaan, Luciferiin.

Lucian päivän vietto on tullut Suomeen Ruotsista, jossa sitä tiedetään vietetyn jo 1700-luvun puolen välin tienoilta. Uskotaan, että Suomessa Lucia-juhlaa olisi vietetty jo vuonna 1898 Turun ruotsalaisessa naislyseossa. Varmuudella tiedetään, että Vöyrin kansanopistossa vietettiin Lucian päivää vuonna 1913. 

 

Suomen Lucia kruunataan Helsingin Tuomiokirkossa ja kruunaamisen jälkeen Lucia-neito esiintyy Tuomiokirkon portailla tonttujen kanssa ja Lucia-kulkue kiertää Helsingin keskustassa.

Ensimmäisen kerran Suomen Lucia kruunattiin 1930-luvun alussa ja säännöllisesti vuodesta 1950 lähtien on Lucian päivään kuulunut kulkue

 

Lucian päivän aamu on ennen ollut vanhojen kaupunkien triviaalikouluissa ja lukioissa perinteinen lukukauden päättäjäisjuhlan aika.

 

 Lucia-laulun sävelmä on alunperin napolilainen barcarole eli paikallisten kalastajien venelaulu, jossa kerrotaan Napolin satamakaupunginosasta, sattumoisin nimeltään Santa Lucia. Me laulamme sitä Pyhälle Lucialle omistetuin sanoin joulun aikaan ja tietysti Lucian päivänä.

 kortti vuodelta -63

Lucia-pullat

Lucia-pullat eli lussekatter kuuluvat Lucian päivään. Ne ovat sahramilla maustettuja ja rusinoilla koristeltuja vehnäpullia, jotka leivotaan usein s -kirjaimen muotoisiksi. Pullien keltainen väri symboloi valoa.

• 5 dl maitoa
• 50 g hiivaa
• 1 tl suolaa
• 0,5 g sahramia
• 2 dl sokeria
• 1 kananmuna
• 13-15 dl vehnäjauhoja
• 150 g margariinia tai voita

Voiteluun: 1 kananmuna
Koristeluun: rusinoita

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, sahrami, sokeri ja muna. Lisää puolet jauhoista ja vatkaa voimakkaasti hyvän sitkon aikaansaamiseksi. Lisää pehmeä rasva ja loput jauhot. Alusta kimmoisa, kulhon reunoista irtoava taikina. Peitä astia ja kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Vaivaa taikinasta ilmakuplat jauhotetulla työpöydällä. Jaa taikina kahteen osaan ja molemmat osat edelleen noin 15 palaan. Muotoile palat sormenpaksuisiksi tangoiksi (noin 20 cm) ja rullaa tangon päät eri suuntiin kierteelle. Peitä ja kohota 30-45 minuuttia. Voitele pullat rikkivispatulla munalla ja koristele rusinoilla. Paista uunin keski-osassa 225 asteessa 8-12 minuuttia, pullien koosta riippuen.

Vinkki: Voit lisätä taikinaan myös purkillisen rahkaa (250 g). Lisää rahka yhtä aikaa suolan, sokerin, sahramin ja kananmunan kanssa. Tarvitset  myös hieman enemmän jauhoja (n. 2 dl lisää).

12.luukku

joulunajan oljet

Oljella ja olkikoristeilla on oma erityinen asemansa suomalaisessa joulunvietossa. Suomessa on ollut laajalti tunnettu tapa levittää tuvan lattialle olkia joulun ajaksi. Oljen tuomista tupaan on selitetty monin eri tavoin: niillä koristeltiin talo juhlakuntoon, ne suojasivat lattian kautta tulevalta kylmältä, ne symboloivat tulevan vuoden satoa tai Kristuksen seimiolkia.

Jouluolkiin liitettiin usein jonkinlaista maagista voimaa ja siksi ne olivat soveliaita erilaisiin viljan kasvua edistäviin, kasvillisuutta suojeleviin tai eläinten lääkitsemiseen soveltuviin tarkoituksiin. Oljista myös ennustettiin: talon isäntä heitti sylillisen olkia kattoon ja katto orrelle jääneiden olkien määrä kertoi tulevan vuoden sadon runsauden. Olkia saattoi heittää myös muu talonväki, jolloin se, jonka heitosta jäi eniten olkia orrelle on se, jonka kylvämänä vilja parhaiten menestyi seuraavana kesänä. Oljilla saatettiin ennustaa myös jäljellä olevia elinvuosia ja varsinkin naimaikäiset naiset ennustelivat oljista häitä.

Jouluoljilla käyttäytymistä koskivat tietyt säännöt. Vaikkakin oli tavallista, että oljilla leikittiin, monin paikoin jouluoljilla ei sopinut liikaa pelmuta, sillä jouluolkien sotkeentuminen tiesi seuraavan kesän laihon lakoontumista. Usein jouluoljilla nukuttiin, jotta vainajat ja enkelit saivat tilaa vuoteissa tai koska vapahtajakin nukkui seimessä oljilla. Saatettiinpa uskoa oljilla nukkumisen siirtävän jonkinlaisen hedelmällisyysvoiman makaavista ihmisistä olkien välityksellä viljapeltoon.

Jouluoljet tuotiin tupaan yleensä jouluaattona ja ennen niiden levittämistä niille saatettiin kaataa olutta, viinaa tai maitoa. Oljet vietiin pois viimeistään pyhien mentyä eli hiivanuuttina, joissakin harvoissa tapauksissa jo joulupäivän iltana. Olkien vaihtaminen uusiin uuden vuoden aattona on ollut hyvin tavallinen tapa Suomessa, paikoin oljet saatettiin vaihtaa useampaankin kertaan. Jouluoljet ovat olleet tavallisia myös kaupunkikodeissa ja muualla Euroopassa Itä-Eurooppaa lukuun ottamatta. Myös kirkoissa on varhemmin pidetty lattioilla jouluolkia. Tapa on kotiutunut Suomeen todennäköisesti Skandinaviasta.

Olkea on joulunaikaan käytetty myös monissa erilaisissa koristeissa, joista monet ovat säilyneet tähän päivään saakka. Nykypäivänä ehkä tunnetuimpia olkikoristeita maassamme ovat olkipukit ja himmelit.

  Geometrisen näköisistä monikulmioista koostuva himmeli on valmistettu yleensä rukiinoljesta, mutta aiemmin on käytetty myös ruokoa, puuta, kaisloja, jouhia, pajunvarpuja tai päreitä, myöhemmin jopa muovisia mehupillejä. Varsinkin ruotsinkielisellä alueella Suomessa himmelit koristeltiin paperilla, nauhoilla ja ruseteilla, tähkillä, höyhenillä tai kynttilöillä. Entisaikaan himmeliä ei säilytetty seuraavaan jouluun vaan tehtiin yleensä joka jouluksi uudelleen. Oljesta on tehty myös muita koristeita. Joulukuusen yleistyttyä on tehty erilaisia olkisia kuusenkoristeita sekä erilaisia olkitähtiä ja ovikransseja. Olkipukin teko-ohje täältä

kortit vuodelta -55  

 

Lyhde, eläimille jouluna osoitettu ystävällisyys on helppo yhdistää Kristuksen syntymärakennukseen. 

Lintujen kauralyhde on myös selitetty pohjoismaisen viljauhrin jäänteeksi. 

Uskottiin, että elonleikkuussa ensimmäiseksi tai viimeiseksi sidottu lyhde takasi hyvän viljavuoden ja sen, etteivät linnut syöneet viljaa kesällä. 

11.luukku

Joululahjat

Ensimmäiset joululahjat Suomessa jaettiin 1700-luvun loppupuolella Turun varakkaissa porvarisperheissä.  Maaseudulla, talonpoikaisessa joulussa ei joululahjoja tunnettu vielä pitkälle 1800-luvun loppupuolelle.

Tapa tuli meille Ruotsista mutta lahjojen antamisella joulun ja uudenvuoden aikoihin on pitkät perinteet. 

Kristinuskon mukaan joululahjaperinne on syntynyt Itämaan tietäjien vastasyntyneelle Jeesus-lapselle tuomien lahjojen myötä. Suomessa 1500-luvulla ylhäissäätyiset antoivat jouluna palkollisilleen ja alustalaisilleen eräänlaista köyhäinapua, mutta myös lahjoja ylemmilleen lujittaen näin sosiaalisia suhteita. Jo keskiajalla ihmiset antoivat toisilleen lahjoja joulun aikaan, mutta nykyaikainen lahjatapa saavutti Skandinavian melko myöhään, vasta 1700-luvulla.1900-luvun alussa lahjoja alettiin myös ostaa kaupoista.

Vuoden vaihtumisen juhla on ollut kaikkien kansojen keskuudessa uhrijuhla, jotta jumalat antaisivat uutena vuotena entistä parempia satoja ja hyvää riistaonnea. Näin tekivät myös muinaiset suomalaiset. Viettäessään vuoden kääntymisen juhlaa, he vaihtoivat keskenään uhrilahjoja ja hyvän vuodentulon toivotuksia. Vuoden vaihteessa isäntien oli varmistettava työvoiman saanti ja pysyvyys, ja siksi syötävää ja juotavaa piti olla joulupöydässä sekä omalle väelle että naapureille. Roomalaisten uudenvuoden juhlissa jaettiin lahjoina kynttilöitä ja vihreitä oksia.

 Lahjat olivat herrasväelläkin usein itse valmistettuja esineitä, vaatekappaleita tai jotakin hyvää syötävää. Talonpoikaisen kansan keskuudessa oli yleinen normi, että jouluksi oli saatava uutta päällepantavaa. Vaatteet oliva osa palkkausta, mutta niiden antaminen jouluna tai kekrinä sai lahjan arvon.

Joulun kaupallisuutta on aika ajoin pyritty vastustamaan. 

Jo 1920-luvulla tehtiin propagandaa kotitekoisten lahjojen puolesta, mutta varsinaisesti vain sota ja sitä seurannut niukkuus pystyi vähentämään kaupallisuutta. 

kortit vuodelta
-64 ja -65

10.lukku

  Joulukukat

 Suomessa joulukukkaperinteen voidaan katsoa alkaneen vuonna 1879. 

Silloin helsinkiläinen kukkakauppias keksi laittaa hyasintin myymälänsä ikkunaan. Joulukukkien hankkiminen alkoi yleistyä Suomessa 1920-luvulla. Koreihin istutetut tulppaanit ja hyasintit olivat ensimmäisiä joulukukkia. 1960-luvulla kodin joulukoristeeksi saatiin uusi kukka, punalatvainen joulutähti. 

Lisäksi vanhoista joulunajan kukista kielo ja annansilmäbegonia sekä uudemmat tulilatva ja joulukaktus ovat kasvattamassa suosiotaan, kuten myös koristellut pienoishavupuut ja viherkasvi-istutukset.

kortti vuodelta -56

9.luukku

Annanpäivä

Pyhä Anna oli Neitsyt Marian äiti, eli Jeesuksen isoäiti. 

Pyhän Annan muistopäivää on 1700-luvun alusta vietetty 9.12. Tuolloin tuli käyttöön suomalainen almanakka. Ennen almanakkaa Suomessa seurattiin Turun hiippakunnan pyhimyskalenteria, 

missä Annan päivä oli jo 1400-luvulta alkaen 15.12.

Kaikki Annan päivän sananparret liittyvät tuohon 

pyhimyskalenterin päivään.

”Anna leipoo”. ”Anna oluet panee”. Vanhan kansan ajanlaskun mukaan ”Leipä-Annasta” oli yhdeksän yötä jouluun, joten Annan päivä oli sopiva hetki aloittaa jouluvalmistelut: joululeipomiset, jouluoluen (tai sahdin) pano ja joulusiivoukset.

 maisemakortti -44 ja tytöt syöttämässä peuroja -53

Raahessa vietettiin ennenvanahaan Annan päivää suurella antaumuksella. Päivän viettoon kuului, että kaupungin nuoret miehet ja naiset nousivat ylös 3-4 maissa ja pukeutuivat vaatteisiin, joista niitä ei olisi tunnistettu. Naiset saattoivat esiintyä merimiehinä. Nuoret miehet naisina.

Ottivat mukaan paistinpannut, kattilan kannet, kalikat, lehemänkellot ja muut kalkuttimet.

Kymmenittäin kaikennäköisiä kummajaisia rymisteli jonkun sikäläisen Annan ikkunan alle ja piti mekkalaa, että Anna varmasti heräsi. Tähän tyyliin käytiin tervehtimäsä mahdollisimman monta juhulakalua. 

Koko päivän kestänyt karnevaalimeininki päätty vasta iltahämärissä.

8.luukku

 Joulukoristeet

Nykyjoulun koristeet ovat peräisin 1800-luvun porvarisperheistä. Aikakauden sisustustyyliin kuului ylitse ampuva koristaminen ja tavarapaljous, joka tänään luokiteltaisiin lähinnä rihkamaksi. 

Jouluna koti haluttiin laittaa edustuskuntoon siivoamalla se perusteellisesti ja hankkimalla uutta vanhan ja kuluneen tilalle. Perusteellinen siivous kuului asiaan myös talonpoikaisessa joulussa, jolloin asuinrakennukset siivottiin ja tupien mustuneet seinät ja katot peitettiin puhtailla päreillä.

Euroopan joulunvieton esikuvamaasta Saksasta joulukoristemuodit levisivät ympäri maailmaa.

 Aika ajoin koristelutyyliä on pyritty yksinkertaistamaan ja luonnonmukaistamaan, mutta viimeistään 2000-luvulla on jälleen siirrytty säihkyvään, mitä moninaisimmissa sävyissä kimmeltelevään ja erittäin runsaaseen koristelutyyliin.

Sotien jälkeen Suomeen rantautui ikkunatähti. Betlehemin tähdestä muistuttava koriste syntyi Saksassa 1880-luvulla ja Ruotsissa se tuli yleiseksi 1930-luvulla. Ikkunatähteä jonkin verran nuorempi joulukoriste on oveen ripustettava kranssi. Ovikoriste, kuten valtaosa toisen maailmansodan jälkeen muotiin tulleista koristeista, on lähtöisin Yhdysvalloista.

Kuusen koristeiden lisäksi perninteisiä koristeita olivat mm.

himmeli, Tuomaanristi, joululintu ja joulukruunu jotka ovat alunperin länsi- ja eteläsuomalaisia talonpoikaisia joulukoristeita. Kattoon ripustettava himmeli rakennetaan rukiin oljista tai järviruo'oista yhdistämällä langalla koottuja neliöitä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Tuomaanristi ja joululintu ovat lastukoristeita ja puukonkäsittelytaidon mestarinäytteitä. Joulukruunu on puinen kynttiläkruunu, joka ripustettiin joulupöydän yläpuolelle valaisimeksi ja koristeeksi. Joulukruunussa puuvarteen kiinnitettiin eri tasoille kaksi ristikkoa, joiden sakaroissa oli kolot kynttilöille. Mallit niihin oli saatu kirkkojen metallisista ja puisista kattokruunuista. Pohjanmaalla rakennettiin myös päreistä ja punaisesta paperista lyhtyjä, joiden sisällä poltettiin kynttilää.

Perinteisten suomalaisten joulukoristeiden suosio hiipui 1800-luvun lopulla, mutta 1930-luvulta lähtien Marttaliitto kiinnostui maaseudun joulukoristeista ja niitä alettiin markkinoida aidon suomalaisen joulutunnelman luojina. Teko-ohjeita oli useissa lehdissä ja muun muassa kotiteollisuusyhdistykset järjestivät kursseja ja opastusta himmeleiden teossa.

 tämä kortti vuodelta -62

lähteenä joulukalenteriin käytetty:

http://www.avoinmuseo.fi/joulu/artikkeli_joulukuusi_ja_koristeet.php

http://www.kirjastovirma.net/haukipudas/rontynen/joulu

http://suomalainenjoulu.fi/joulun-perinteet/historiaa

http://www.putkilahti.net/k111226d.php

http://www.nurmijarvi.fi/vapaa-aika_ja_kulttuuri/museo/nayttelyita_ja_aineistoja_verkossa/nurmijarvi_450_vuotta/joulun_vietto

http://www.kulttuuriperintokasvatus.fi/opetuksen-tueksi/kulttuurin-vuosikello/kulttuurin-vuosikellon-kuukaudet/joulukuu/

http://www.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/joulu/index.htm

7.luukku

                                   Joululaulut

Latinankieliset joulunajan kirkkolaulut ovat yhtä 

vanhoja kuin joulu itse. 

Vanhimpia yhä laulettavia lienee Kuului laulu enkelten  

(Gloria in excelsis Deo), 

joka määrättiin vuonna 129 laulettavaksi jouluyönä. 

Kansankielisiä joululauluja alettiin kirjoittaa 1200-luvulla Italiassa, pian muissakin Euroopan maissa. Tuottelias virrentekijä Martti Luther runoili vuonna 1535 tunnetuimman jouluvirtemme Enkeli taivaan (Vom Himmel hoch) ja ilmeisesti myös sävelsi sen 1539. 

Kristikunnan luultavasti suosituin joululaulu Jouluyö juhlayö (Stille Nacht, heilige Nacht) syntyi jouluaattona 1818 Itävallassa pienessä Oberndorfin kylässä. Pastori Joseph Mohr keksi sanat ja urkuri Franz Gruber sävelen. Keskiyön messussa Gruber säesti laulua kitaralla, koska kirkon urut olivat rikki.

 1900-luvun alkuvuosikymmeninä tunnetut säveltäjämme tuottivat joululauluja ahkerasti sekä

koulujen että kotien tarpeisiin. Sotien jälkeen alkoivat yhä suositummiksi tulla angloamerikkalaiset ja suomalaiset jouluiskelmät

 Kansakoululla oli joululaulujen levittämisessä suuri merkitys: lapset oppivat lauluja 

ja vähitellen niistä tuli kaiken kansan omaisuutta.

Nurmijärvellä Raalan kartanossa syntynyt säveltäjä R. Raala (1886-1971) eli oikealta nimeltään Berndt Sarlin sävelsi useita joululauluja. Niistä tunnetuin on "Joulukirkkoon", jonka jokainen suomalainen varmasti tuntee: "Kello löi jo viisi, lapset herätkää, Juhani ja Liisi - muuten matka jää!" 

Tämä Immi Hellénin runo ilmestyi Raalan säveltämänä ensimmäisen kerran Lasten laulukirjassa vuonna 1911.

Joululaulut muistetaan parhaiten lapsuuden ajan joulujuhlista.

Joululaulujen ja joulunäytelmien juuret ovat katoliset. Niiden tarkoituksena oli tehdä kristillinen joulunvietto kansalle läheiseksi ja kiehtovaksi. Tämän ajan jäänteitä ovat mm. Tiernapojat, jotka jo 1600-luvulta alken ovat kiertäneet esittämässä näytelmää.

 

ylimpänä vuoden -45 laulava tyttöenkeli

alempana vas. -56 ja oik.-63 soittavat enkelit

katto päällä!

Onnistuttiin saamaan katto päälle ennen lumen tuloa!

Tallin etuseinä vaneroitiin loppuun Tiistaina ja telineet purettiin edestä. Itapäivällä tuotiin kattopellit, jotka nostettiin suoraan katolle nosturiauton voimin. Etuseinästä tuli tosi ryhdikkään näkönen, ku sai sen umpeen ja tukee nyt koko rakennusta. Tuulensuojalevytys on myös saanu jatkoa. Niitä puuttuu vielä lantalanpuolen takaseinistä ja vähä tosta tallin etukulmasta. Kaikki aikanaan.

Jokatapauksessa pahin kiire ja paniikki on laantunu, ku saatiin katto melkein valmiiksi. 

Keskiviikon Vesa ja Kepa hakkasivat peltejä aamusta iltapäivään ja sai valmiiksi toisen lappeen ja alotettua vähän toista puoltaki. Eilen Vesa teki loput yksin meijän siivotessa pihaa lasten kanssa.
Muutama pelti jäi yli. Niillekki on jo keksitty käyttöä, saavat toimittaa hevostallin oven virkaa siihen asti,
että vesa on saanu hitsattua siihen lopullisen.

 Katto on nyt valmis lukuunottamatta harjapeltiä, joka haettiin eilen ja asennetaan kunhan katto kuivuu.

Kukaan ei kuollu eikä tippunu katolta, eikä edes loukkaantunu milläänlailla onneksi.

Vaikka tiheesti päivystinki ikkunaa kotona ollessani ja 112 oli ihan käden ulottuvilla ;)

Harjakaiset on pitämättä. Mut niin on tuparitki ja kaikki muut taloon liittyvät juhlat. 

Jospas sitte juhlitaan rankemmin, ku sauna alkaa olemaan valmis ja talli kunnossa!

Varattiin extempore reissu Tallinnaan huomenna lähtö 7.30 satamasta ja takaspäin 22.30, koko päivä aikaa shoppailla...rakennustarvikkeita mitäs muutakaan, voihan sieltä jotain pientä tarttua käsiin pukinkonttiinkin. 

Tarkotuksena ois tulla takas peräkärryssä: saunan lattialaatat, lattiakaivot ym. lattian alle tulevat putket ja härpäkkeet, kiuas ja mitä muuta nyt tarvitaankaan, että saadaan sitä projektia eteenpäin.
Joulusauna alkaa olemaan aika kaukainen ajatus, ku on enää 18 päivää jouluun, mutta nähään sit edellisenä iltana kuinka kaukainen..sitäpaitsi Vesa lupaa edelleenki istua siellä saunassa jouluaattona vaikka kiviä ämpärissä ja iloita/kärsiä niistä löylyistä.

Saunan lattian valu ois seuraava suurempi projekti tiedossa.
Rakentamiseen käytettävät rahat on loppu taas ja
  lisää lainaa saadaan allekirjotettua toivottavasti ens Torstaina..
mutta siitä sitte lisää sillon, kun se päivä koittaa.

ps. on tästä bloggaamisesta jotain hyötyäki..saatiin kiinteistövälittäjän väliarvio ilman käyntiä ihan vaan näitten tekstien ja kuvien perusteella ja kelpasi vieläpä pankkiinki! =)

6. luukku

itsenäisyys

Suomi sai itsenäisyytensä 6.12.1917
 Itsenäisyyspäivää on vietetty vuodesta 1919 lähtien.
Itsenäisyyspäivänä on ollut tapana sytyttää kaksi kynttilää ikkunoille klo 18–20. Tapa juontaa juurensa vanhaan eurooppalaiseen tapaan sytyttää ikkunalle kynttilä valtakunnallisten merkkitapausten juhlistamiseksi. Tapa myös loi väliaikaisen katuvalaistuksen muuten huonosi valaistuille kaduille.

Itsenäisyyspäivän juhlaperinne sai alkunsa vuonna 1919.
Juhlien järjestäjänä toimi tuolloin presidentti K. J. Ståhlbergin tytär Aino.
Tilaisuus oli tunnin kestävä vastaanotto iltapäivällä 150 vieraalle.
Tarjoilu oli vaatimatonta: kahvia ja makeaa leipää.

Siniristilippunauhat ja pienet kuuseen kiinnitettävät liput tulivat muotiin
kuusenkoristeina itsenäistymisen jälkeen. Tämä kortti vuodelta -48.

Ennen vanhaan omaa maata ja sen itsenäisyyttä kunnioitettiin.

Samalle päivälle osuu myös:
Perimätiedon mukaan 6.12. kuoli 300-luvulla elänyt turkkilaisen Myran kaupungin piispa Pyhä Nikolaus. Häntä on kunnioitettu jo varhain pyhimyksenä sekä idän että lännen kirkon piirissä. Nikolaus oli hyväntekijä ja muun muassa lasten suojelija. Jo ammoin joissain maissa lapsille annettiin lahjoja 6.12.
Pyhä Nikolaus onkin lahjoja jakelevan Santa Clausin eli suomalaisittain joulupukin esikuva.
Omassa kalenterissamme 6.12. on Nikon ja Niilon nimipäivä.  

5. luukku

Tonttulegenda Joulupukki, Joulumuori ja tontut ovat lähtöisin Suomen Lapista, Korvatunturilta. Joulupukin suku on levinnyt ympäri maailmaa - kuulemma avaruuteen saakka. Tontuilla ei ole napaa eivätkö ne jätä jälkeensä varjoa - tiedätkö miksi? Siksi, koska tontut ovat syntyneet ruusuntuhkasta, unelmakuteesta, naavajauhosta, kuusenkerppusista, rakkaudesta, ilosta ja riemusta! Tontuilla on aina taskussaan meriheinää ja kipinäkivet tulentekoa varten, jäniksenkäpälä hellimistä ja kivunlievitystä varten, kissan viiksikarva kiusantekoa varten - ja pieni pala saippuaa tietenkin. Tonttuja on monen kokoisia. Jotkut tontut voivat muuttaa kokoaan aina tilanteeseen sopivaksi. Tarkkailuretkillään nämä tontut kulkevat yleensä huomaamattomasti, pienempinä kuin metsähiiret. Tarvittaessa ne venyvät ihmislapsen kokoisiksi. Tontun tietää olleen huoneessa, jos sisään tullessaan tuntee olonsa iloiseksi ja haistaa vienon havun, steariinin, neilikan ja siirapin häivähdyksen. Tontut levittävät ympärilleen hyvänolon tunnetta ja kodikkuutta. Tontut kuulevat kaiken - ihan kaiken! Ja tontut myös näkevät kaiken: niillä on röntgennäkö. Tonttuja on joka lähtöön. Esittelemme tässä muutaman heistä. http://suomalainenjoulu.fi/joulun-perinteet/historiaa/tontut

Alunperin tontut olivat kansantarinoiden yliluonnollisia olentoja, tietyn rakennuksen tai paikan haltijoita. Joulutontut eli Nisset ovat skandinaavinen ilmiö. Tanskasta Nisse kulkeutui ensin Norjaan, josta se siirtyi Ruotsiin ja sai vakiintuneen ulkomuodon.   Tontun teki Ruotsissa tunnetuksi Viktor Rydbergin suosittu runo ja taiteilija Jenny Nyströmin piirrokset, joissa hän puki tontun vanhaa talonpoikaisasua jäljitellen harmaaseen paitaan ja punaiseen piippalakkiin. Tontut tulivat Suomessa tunnetuiksi joulukorttien kautta ja liittyivät apulaisina ja ottolapsina pukin perheeseen.

4.luukku

kynttilät

 Jouluna kirkoissa loistivat kynttilät, niistä huokui pyhyyden tunne. Rikkaat ja ylhäiset käytti kynttilöitä valaisemaan kotejansa. Suomen maaseudulla kynttilöitä alettiin käyttää päreiden asemasta 1800-luvulla, kaupungeissa jo aiemmin. Jouluksi ainakin valettiin, jos ei muuten ollut niihin varaa. Ikkunassa oli usein kaksi kynttilää, johtuen entisajan, alhaalta kaksiruutuisista ikkunoista. Jouluksi saatettiin valaa erikoisen paksu kynttilä, joka sai palaa koko yön tai kolmihaarainen kynttilä joka oli vertauskuvana Pyhälle Kolminaisuudelle.
-60 luvulla tuli muotiin valaa itse kynttilöitä maitotölkkimuottiin.

Tapa muistaa perheen vainajia sytyttämällä jouluaattona kynttilöitä haudalle, yleistyi sodan jälkeen 1950-luvulla. Kuusenkynttilätkin olivat ennen oikeita, eläväliekkisiä. Ne ovat myös peräisin Saksasta, jo 1600-luvulta. Sähkökynttilät, joita nykyäänkin käytetään yleistyivät 1950-luvulla.
Enkelikellot ovat myös kynttilä-aiheisia jouluun liitettäviä ikivanhoja koristeita. 

Täältä voit käydä lukemassa lisää kynttilän historiasta.
 

vas. oleva tonttukortti on vuodelta -57 ja oikealla kynttilä mistelinoksineen vuodelta -63

3. luukku

Joulukalenteri

Joulukalentereita oli Saksassa käytössä jo 1900-luvun alulla. 
Ajatus kalentereista lähti Saksalaisten sisäoppilaitosten lasten joulutervehdyksistä, kirjeistä ja kuvista, joita he lähettivät ennen jouluaattoa kotiin perheillensä. 
 Adventtikalentereissa ei ollut alkuunsa luukkuja, mutta kutakin päivää varten siihen oli liimattu jouluaiheisia kuvia. Partiojärjestöt toivat niitä 1930-luvun alussa Ruotsiin ja saman vuosikymmenen lopulla Suomeen. Joulukalenteri-idean toi Suomeen Teresita Fazer vuonna 1947. Hän oli nähnyt Ruotsissa adventtikalentereita ja kertoi näkemästään Suomalaisen Partiotyttöliiton hallitukselle. 

Alkuaikojen kuva-aiheena oli talo, jonka ikkunoita avattiin päätyen Betlehemin seimeen. Nimitys adventtikalenteri on tavallaan harhaanjohtava, koska luukkuja on vuosiluvusta riippumatta kalenterissa aina 24. Numero 1 avataan 1.12. Ensimmäinen adventtisunnuntai, kirkkovuotemme alku, osuu juuri tuohon päivään viiden tai kuuden vuoden välein. 
Tänävuonna saa siis puhua adventtikalentereista =)

kortti vuodelta 1944